Hakkapeliittojen status muuttui Ruotsin armeijassa ajan myötä, ainakin Wikipedian mukaan
"Hakkapeliittojen legenda
Suomessa aiemmin esitetyn romantisoidun näkemyksen mukaan hakkapeliitat olivat tunnettuja sotasankareita. Toisaalta hakkapeliitat on esitetty keskieurooppalaisten kansantarinoiden mukaan pelättyinä ja julmina.
Todellisuudessa suomalaisia ei aikalaistodistuksissa pahemmin eroteltu muusta Ruotsin armeijasta. Korkeintaan Ruotsin armeijan joukoista eroteltiin ulkomaiset palkkasotilaat, suomalaiset ja ruotsalaiset olivat samaa armeijan kantajoukkoa. Tutkija Detlev Pleiss pitää ruotsalais-/suomalaisarmeijaa kurinalaisena ja väestöä kohtaan jokseenkin hyväkäytöksisenä, erotuksena palkkasotilasjoukoista. Ero korostui etenkin vallattuja kaupunkeja miehitettäessä.
Historioitsijat Eino Jutikkala ja Kauko Pirinen esittävät syyn hakkapeliittojen esitetylle julmuudelle kirjassaan A History of Finland. Suomalaiset sotilaat, myös ratsuväki, palvelivat aiemmin pääosin idässä (mm. Jakob De la Gardien mukana ja tämän isän alaisuudessa). Itäisellä rintamalla ei ollut Länsi-Euroopalle tyypillistä palkkasotilaskulttuuria, ja siellä sota kaikkiaan vaati enemmän uhreja ollen lähempänä totaalista sotaa. Palkkasotilaskulttuurissa eilisen vihollinen saattoi vangiksi jäätyään hyvinkin olla huomisen uskollinen aseveli. Ruotsin armeija sen sijaan oli tottunut siihen, että vihollinen kuului tappaa. Näin ollen saapuessaan Saksaan Ruotsin armeija, mukaan lukien suomalainen ratsuväki, kävi aggressiivisempaa sotaa kuin katoliset viholliset. Samaa tapahtui jo Puolan sodan aikana, josta Jutikkala ja Pirinen kertovat esimerkin: puolalainen upseeri oli vankienvaihdon yhteydessä pyytänyt ruotsalaisupseeria olemaan tappamatta kaikkia vankeja, "koska me puolalaisetkin olemme kristittyjä".
Tutkija Jussi T. Lappalaisen mukaan suomalaisjoukkojen pelko on suomalaisten pitkälti korostuneeseen kansallistunteeseen ja käännösvirheisiin pohjautuvaa legendaa, joka pohjautuu Zacharias Topeliuksen Maamme-kirjaan (1875), A. O. Hainarin artikkeliin Oma maa-lukemistossa (1908) ja Gabriel Reinin suomalaisia ulkomaisessa kirjallisuudessa koskevaan tutkimukseen (1909).
Vihollissotilaiden joukossa hakkapeliittoja kyllä kunnioitettiin ja pelättiinkin, pidettiin jopa taikakeinoja omaavina. Tähän on todennäköisimmin syynä poikkeuksellisen hyvä sotamenestys. Lappalainen esittää menestyksen yhdeksi syyksi hakkapeliittojen sopeutumisen sodan kovaan arkipäivään: vieraalla maalla kaukana kotoa ei kielitaidottomilla suomalaisilla ollut muuta turvaa kuin itsensä ja oma joukkonsa, oli sopeuduttava ja hoidettava annettu tehtävä.
Hakkapeliitta-historiaa ei aina ole pidetty suomalaisille edullisena. Kun maalle alettiin etsiä ensimmäistä kertaa kansallisia suurmiehiä 1800-luvulla, korostettiin sivistyshistorian edustajia sotasankareiden sijaan. Suomalaisten erikoislaatuisuudeksi ei haluttu nähdä sotaisuutta. "
Koko Wikipedia-juttu on
tässä.
